Näin pitkän tauon jälkeen voisi kuvitella, että olisin keksinyt jonkun todella mielenkiintoisen jutunaiheen tai että yksityiselämässäni olisi esimerkiksi tapahtunut jotakin kirjoittamisen arvoista (tosin: vaikka olisikin, en kirjoittaisi siitä tänne. Tää ei oo sellanen ploki.), mutta ei. Jatkan kirjoitussarjaani ruotsalaista elämäntapaa koskevista epäolennaisista huomioistani. Tällä kertaa aiheena on ruotsalaisten kiintymys ikkunalamppuihin.
Näin pimeään vuodenaikaan olen pystynyt taas jatkamaan lempiharrastustani, eli ihmisten ikkunoista sisään kurkkimista. Täällä Ruotsissa olosuhteet harrastukselleni ovat ihanteelliset, koska ruotsalaiset eivät vedä pimeän tullen kaihtimia alas, vaan sytyttävät ikkunalampun. “Det är många som letar efter en fönsterlampa nu för att fylla igen tomrummet som blev efter julstjärnorna som hängde i fönstret, det är ju så mycket trevligare med lite belysning i fönstret!“, kuvailee eräs lamppuliike (ei ilmeisesti ihan hetkeen päivitetyillä) nettisivuillaan, ja tottahan se on – paljon kivemman näköistä se on kadulla kulkijallekin kun ikkunoissa loistaa kodikkuutta huokuva valo.
En minä itse ikkunalamppujen yleisyyteen olisi välttämättä kiinnittänyt huomiota, mutta pikkusiskoni huomautti asiasta ollessaan täällä kyläilemässä (ja päätti muuten hankkia moisen myös omaan kotiinsa. Tampereella on siis ainakin yksi ikkuna, joka edustaa tyylipuhdasta ruotsalaista mysigheten -ideaalia). Suomalaisten ja ruotsalaisten ikkunoiden eroista oli kuulemma kirjoitettu Kuukausiliitteessäkin: Suomessa ikkunaverhot ovat yötä päivää tiukasti kiinni, kun taas Ruotsissa ikkunoissa voisi yhtä hyvin lukea “tervetuloa kahville ja pullalle!”.
En haluaisi pönkittää iänikuista stereotypiaa metsäläis-suomalaisista ja luontevasti småpraataavista ruotsalaisista, mutta en ole voinut välttyä huomaamasta, että ruotsalaisen suhtautuminen kanssaihmisiinsä on selkeästi hyväntahtoisempaa kuin suomalaisten. Sen huomaa jo pelkästään kaupoissa, joissa myyjät tervehtivät ihan vain tervehtiäkseen, eivätkä siksi että pomo on käskenyt niin tehdä. Kyllä se niin vain on, että ovikellon soidessa yllättäen suomalainen esittää ettei ole kotona, kun taas ruotsalainen kattaa pöytään vierasporsliinit ja kookospullat.
Tässä nyt vielä äärimmäisen huonolaatuinen kuva tyypillisestä göteborgilaisesta kerrostalosta n. kello seitsemältä marraskuisena tiistai-iltana. Kivasti tuikkii ikkunalamppu monessa ikkunassa.
Ikkunalamput Suomeen! Kookospullille ei kiitos, mutta yllätysvierailuille kyllä.
Kookospullat on oikeesti hyviä! Niinku mokkapalojen taikinaa ja kuorrutusta sekasin ja vaan ihan vähän kookoshiutaleita päällä! Tårta på tårta niinku. Mmmm.
Kävin eilen Ikeassa, mutta en löytäny vielä sopivaa lamppua, joten tällä hetkellä munki ikkuna edustaa vielä tyylipuhdasta suomalaista “älä vaan tule tänne” -ideaalia. Sisustus on muutenkin vielä vähän liian kaurismäkeläinen. Yritä ny sääki sit keksiä jotain ideoita, ja jos löydät sitä liitutaulua, niin tuo se jouluks.
Määhän voisin tollasen lampun tuoda!
Joo soppii, ja sit se liitutaulu ois kiva tai joku muu taulu.
Ska fixas!
Melkoista paskaa tämä kirjoitus muuten. En mä oikeesti tunne yhtäkään suomalaista, joka ei kutsuisi yllätysvierailijaa kahville ja pullalle, ja ainakin esittäisi olevansa iloinen saadessaan seuraa. Mä ite tiettyinä päivinä olen itse asiassa ainoa metsäläinen, jonka tiedän.
Sori, Sumi. Aiheetta mollasin.
Hei okei kahvit ja pullat järjestyy mutta totta mooses mä vedän verhot kiinni kun oon kotona. Koskaan tiä kuka kyylää.
Juu kyä määkin verhot pidän kiinni, vaikka muuten yritänkin ruotsalaistua niin kovaa tahtia ku se vaan huhtamolaiselle on mahdollista.
Kiva aihe. Jostain syystä oon ollut aina viehättynyt ikkunalamppuihin. (Oon tiättyki siis oikeesti sielultani ruotsalainen, siinä selitys.) Meillä on nyt ikkunassa lyhty. Näin siskolla kaksi hienoa lyhtyä ja tahdoin samanlaisen. Sain. Tuu pullalle.
Juu kyllä ne kauheen kivoja on. Itekin ehkä moisen hankin. God knows I need some mysigheten in my rotanloukku.
Pullalle, ja tack!