Ylipitkä kirjoitus siitä, mitä tapahtuu kun netti ei toimi

Nettini ei toiminut puoleentoista viikkoon. Syytä katkokseen en tiedä, mutta epäilen naapurissani asuvien insinööriopiskelijoiden kostoa, kun raivostuin heille pari viikkoa sitten huomattuani, että he olivat käyttäneet kaiken mustapippurini.  Olivat ihan varmaan katkaisseet jotkut piuhat. Tai suorittaneet jotain insinöörivoodoota. Oli miten oli, jouduin tahtomattani kokeilemaan, mitä netissä n. viisi tuntia päivässä viettävälle tapahtuu, kun nettiin ei yhtäkkiä pääsekään.

Se oli oikeastaan melkeinpä mukavaa. Toki kun silloin edellistorstaina tajusin, että Firefox ei kertakaikkiaan avaa yhtäkään sivua, tuntemukseni lähentelivät Southparkin Randyn tuntemaa paniikkia siinä jaksossa, jossa netti lakkasi toimimasta kaikkialla. Aika pian kuitenkin kokosin itseni ja meni nukkumaan.

Todellinen hämmennys iski vasta aamulla, kun en aamupalaa syödessäni voinut lukea uutisia ja Facebookia. Enkä kuunnella nettiradiota. Silloin on kuulkaa ihminen kasvotusten oman yksinäisyytensä kanssa, kun täydellisessä hiljaisuudessa pureskelee ruisleipää ja tuijottaa ikkunasta harmaata marraskuista aamua.

Mutta kun opin ennaltaehkäisemään aamuisen ahdistuksen ostamalla edellisenä päivänä sanomalehden, totuin netittömyyteen hämmästyttävän helposti. Edellisen päivän uutisten lukeminen ei tuntunut yhtään hassummalta. Oikeastaan huomasin, että minua ei haitannut ollenkaan, että tunsin olevani vähän maailman ulkopuolella. Oloni vastasi itse asiassa sitä tilaa, joka iskee aina kun on matkalla. Yhtäkkiä sitä huomaa, että pärjää varsin hyvin, vaikkei aloitakaan jokaista päivää lukemalla uusia uutisia sikainfluessasta ja irtisanomisista.

Mielenkiintoista noin niinkuin mediatutkimukselliselta kannalta on, että netittömyys vaikutti kulutukseeni siten, että ostin puolentoista viikon aikana enemmän lehtiä kuin viimeisen puolen vuoden aikana yhteensä. Voin siis nyt ihan omakohtaisen kokemuksen kautta kertoa, että netin ja lehtien laskevan menekin välillä on aika hemmetin suora yhteys. Samoin kuin muuten netin ja levymyynnin: mieleeni tuli viime viikolla ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen mennä levykauppaan ja ostaa CD-levy. Jos netittömyys olisi jatkunut vielä tämän viikon olisin varmasti tehnyt niin.

Tästä pääsenkin kätevästi kertomaan, mitä netistä kaipasin eniten. Spotifytapa hyvinkin. iTunesissani on toki musiikkia päiväkausiksi, mutta suurin osa siitä on puhkikuunneltua. Toisin sanoen omistamani musiikki on digitaalisessakin muodossakin jo vähintään vuoden vanhaa. En siis ole ostanut musiikkia siitä lähtien kun viime syksynä latasin Spotifyn koneelleni. Ei ole hyvä tämä kehitys.

Positiivisesti netittömyys vaikutti myös vapaa-ajan toimintaani. Kävin keikalla keskellä viikkoa, viinilasillisella yksinäni maanantai-iltana (tunsin itseni hyvin boheemiksi), katsomassa kaverini flamenco-esitystä ja elokuvissa. Olin myös  menossa kuuntelemaan Amnestyn järjestämää työoloja Kiinassa käsittelevää luentoa, mutta se oli sentään peruttu. Lisäksi tein pitkiä kävelyretkiä, kylvin, piirsin, katsoin elokuvia ja aloitin ristipistotyön.

En minä nyt tietenkään nettiä vastusta, vaikka ilman sitä elämisellä on näyttävästi lähes pelkästään positiivisia vaikutuksia. Yhtä hyvin voisin alkaa vastustaa kännyköitä. Tai sähköä. Tai mainostelevisiota. Mitä näitä moterneja juttuja nyt on. Kuitenkin kun nettini lopulta sunnuntai-iltana yhtäkkiä alkoi toimia, oli ensimmäinen reaktioni nyppäistä kaapeli seinästä. Facebookia päivitin vasta tänään. Sinne en kaivannut yhtään.